Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

28-30.7.2011

                                                 RETKI LOKAN KYLÄÄN

REISSU ILMAN AIKATAULUA

Heinäkuun loppupuolella kasaantui aikamoisia ajopaineita ylleni, ja aloin suunnitella, josko voisin ajaa lappiin ihan ilman kiirettä. Sain järjestymään ”pitkän viikonlopun”, torstaista puolesta päivästä alkaen, ja kälykin tuli perheineen kyläilemään, joten oli oikein ilo lähteä. ;)

MÄÄRÄNPÄÄKSI LOKKA

Päämäärä on aina reissulla oltava, muuten menee kieppumiseksi. Olin lueskellut paljon Moskusta, ja siitäpä sain alkuajatuksen vierailla Lokan kylässä. Muistin myös, että jatkosodan aikaan kylään oli tehty raaka partisaanihyökkäys, joten siinäpä kiinnostava vierailukohde.

Takaisin ajattelin tulla maamme itälaitaa seuraillen, aika näyttäisi. Torstaina suorittaisin lähestymisajon, arvatenkin jonnekin Kuopion kulmille. Varhain perjantaina aloittaisin sitten varsinaisen ”seikkailun”

ALKU AINA HANKALAA

Iltapäivällä klo 13 aikoihin pääsin starttaamaan, ilma oli painostavan helteinen. Ajelin Somerolle, ja alkoi pikku hiljaa ripistellä vettä.

Sateen sattuessa prätkähommissa, sitä aina uskoo, ja toivoo, että tämä on vaan pieni rintama, ja kohta saavutaan kuivalle alueelle, ja sade loppuu. Tällä kertaa kuitenkin vedentulo vain lisääntyi mitä lähemmäksi Riihimäkeä saavuin, ja Riihimäellä sitten joku avasi hanat täysin selälleen. Vettä tuli aivan pudottamalla.

En ollut vielä pahemmin kastunut, jos tavallisia ohuita nahkahanskoja ei lasketa. Kypärähuppu tosin uitti paidanrintamuksen märäksi, mutta siinä kaatosateessa se tuntui hyvin pieneltä vaivalta.

Jatkoin sinnikkäästi, vaikka monet autot olivat pysähtyneet tien viereen, ja vastaantulevista rekoista lensi iloinen vesikaari kaistalleni. Mutta ei hätää, kun ei kerran ole ukkosta niin ajan läpi, vaikka mikä olisi.

Jossain Hausjärven jälkeen sitten alkoi se ukkonenkin, mutta päätin uhmata silti, eihän tällaista millään voisi enää kauan kestää. Vähän ennen Järvelän tienhaaraa jysähti sitten pystysuora salama pellon laitaan, ja pamahdus oli kuin piiskan isku. Päätin sittenkin luovuttaa,enempää housupyykkiä välttääkseni, ja koska sopivasti ST1 aseman kyltti tuli näkyviin, kurvasin sinne.

PUHELIN MYKISTYY

Vettä valuvana saapastelin kahville, ja riisuskelin enimpiä rensseleitä päältäni. Aika märkä vana jäi johtamaan pöytääni, mutta tosiaan vain paidanrintamus oli kypärähupun takia sisältä märkä.

Ajattelin pirauttaa kotiin kuulumisia, mutta sitten kuuluikin kummia. Vesitiiviiksi luulemani Rukka-puvun ulkotasku ei todellisuudessa ollutkaan vesitiivis, ja siellä oli puhelimeni kohdannut viimeisen hetkensä. Koetin kuivailla ja puhallella vehjettä eloon, mutta turhaan.

Johtopäätöksen teko oli helppoa : ”tarvitsen uuden puhelimen. !”

UUSI LUURI

Järvelästä Hollolan Salpakankaalle ajettuani sain sateen hetkeksi karistettua kannoiltani. Pullapoikien risteyksessä näin silmänurkassani Expertin kyltin, ja suuntasin sinne. Vettä jäi senkin liikkeen lattialle, mutta kohtapa oli uusi yhteydenpitoväline hallussani.

Tällä välin oli saderintama tavoittanut minut taas, ja valmistauduin huolella uuteen rynnäkköön, jotta vihdoinkin pääsisin eroon riivatun vedentulosta, ja voisin oikeasti alkaa nauttia reissusta. Tähän mennessä oli ollut hieman vastoinkäymistä, mutta tilanne muuttui kuin taikaiskusta, ajettuani vain muutaman kilometrin Lahden keskustaan.

Sade loppui, enkä tällä reissulla enää joutunut sen kanssa tekemisiin. Huraa!

YLLÄTYS

Sateesta päästyäni, oli aika rasvata ketjut, joten Heinolassa pysähdyin. Kauaa en kuitenkaan viipynyt, sillä näytti että Lahden suunnasta saapuu tummia pilviä, joten ei muuta kuin karkuun vain.

Ajelin viitostietä, ja mielessä varmistui suunnitelma mennä Kuopion Rauhanlahteen yöksi. Toivottavasti siellä olisi mökkejä vapaana.

Jossakin Varkauden jälkeen päätin vielä käydä oikaisemassa jalkaa puun juurella, ja poikkesin pienelle soratielle.

Olin ilmeisesti liian hätäinen, tai liian tarkkaamaton. Kääntäessäni keulaa tulosuuntaan, ajoin kuivuneen lätäkön yli, ja liukkaus yllätti täysin.Etupyörä pakeni alta.ja pyörä kumoon lähes nollavauhdista, vasen jalkani jäi vielä jotenkin jumiin, ja venähti. Voi kärmehen jäljet...

Vaikka pyörä jäi laukkujen ja kaatumarautojen ansiosta täysin vauriotta, harmitus isolla V:llä oli melkoinen. Lisäksi yksin nostamisesta tuli melkein ylitsekäymätön paikka. Liukas lätäkön pohja renkaitten alla ei aikaansaanut tarpeeksi kitkaa, vaan pyörä pyrki ”pakenemaan” nostettaessa. Myöskään en pystynyt nostamaan oikeaoppisesti, selkä pyörään päin, koska käteni ei ylettynyt toiseen nostokohtaan.

Loppujen lopuksi, monen turhan yrityksen jälkeen, sain kun sainkin punnerrettua pyörän pystyyn, mutta veronsa se vaati. Vapisin kuin kaisla virrassa, jalkapöytään sattui, ja olin hiestä märkänä.

Tämänhän piti olla rentouttava ja kiireetön reissu.

RAUHANLAHTEEN

Saavuttuani viimein perille leirintäalueelle, oli aika hengähtää. Mökki haltuun, ja nahkulaiset ajokamat seinille roikkumaan, ja ilmoittumaan. Sitten pizzalle alueen ravintolaan, iki-ihanan karaoken säestäessä.

Syönnin jälkeen oli kello hieman yli 21, mutta ei muuta kuin iltapesulle, ja nukkumaan, aamulla olisi aikainen lähtö. Jalkapöytä oli yhä arka, aamu näyttäisi uskaltaisiko sillä jatkaa.

KOHTI POHJOISTA

Aamulla ennen kuutta onnahtelin aamupesulle. Jalka tuntui huonolta, ja mieli oli hieman matalalla. Lähdin silti matkaan, viitostietä pohjoiseen, ja Iisalmen ABC:llä aamupuurolla tuntuikin jo paremmalta.

Ristijärvellä päätin sitten jo viimein jättää isomman tien, ja jatkoin tietä 888 kohti Puolankaa. Nyt oli aika kurvailla. Ennen Puolangan keskustaa, käännyin tielle 800, joka vaaramaisemineen johti Taivalkoskelle. Mainio reittivaihtoehto viitostielle.

JALAVAN KAUPASSA

Taivalkoski, tuo Kalle Päätalon kotipitäjä, ansaitsisi ihan oman reissupäivänsä, mutta tälläkin kerralla oli jälleen pakko tyytyä raapaisemaan pintaa. Keskustassa sijaitseva Jalavan Kauppa oli kuitenkin niin helposti matkan varrella, että päätin siellä poiketa. Toisessa päässä toimivasta kahvilasta ostin kupin kahvia, ja kaupasta bambu-sukat.

Itse kaupparakennus oli mielenkiintoinen. 1800-luvulla aloitettu kaupanteko oli ehtinyt painaa kiinteistöön oman patinansa, ja tuoksunsa. Esillä oli paljon vanhaa tavaraa. Harmittaa kun en kehdannut ottaa valokuvia sisältä.

HORSMAT HAUDALLA

Matka jatkui, Posiolla poikkesin syömässä lounassopan Hotelli Posiossa. Posion jälkeen, tiellä 947 löytyi mielenkiintoinen ”suoranpätkä”. Kartasta mitaten yli 10 kilometriä suoraa, nousuja ja laskuja, ei mutkia.

Parisenkymmentä kilometriä ennen Kemijärveä sijaitsee Mäntyvaaran taistelun muistomerkki. Siihen piti luonnollisesti tutustua.

Tähän Mäntyvaaran taisteluun oli venäläisten joukkojen eteneminen Kemijärven suuntaan pysähtynyt, 20.12.1939. Kuusi tuntia kestänyt taistelu 20 asteen pakkasessa päättyi Suomalaisten eduksi, molempien osapuolien kärsiessä huomattavia tappioita.

Muistomerkillä olevan hautakummun päälle oli joku laskenut pari horsmankukkaa, ilmeisesti paremman puutteessa. Ihan hyvä, ei mielestäni ole pilkuntarkkaa miten kunnioitetaan sankariemme muistoa, kunhan kunnioitetaan. Siihen sopii yhtähyvin horsma, kuin ruusukin.

YHÄ YLÖSPÄIN

Kemijärvellä suoritin lyhyen tankkaus ja virkistystauon. Tapasin ABC:llä motoristin jolla ajokkina omaani vastaava Suzukin DL 1000 eli V-Strom. Kehuttiin aikamme ja vaihdettiin muutenkin kuulumisia. Hän oli menossa alaspäin Suomea, minä ylös.

Pelkosenniemellä välähti oikeassa silmänurkassa Antti Hulkon eli Andy Mc Coyn patsas. Niinpä niin, olisihan siitä voinut kuvankin ottaa, mutta en viitsinyt kuluttaa jarrupaloja, moisen, anteeksi vaan, sönköttäjän takia. Sitäpaitsi ainoa oikea kitarabändi on Iron Maiden

Sodankylässä nelos ja viitostie yhtyvät, ja myöskin Lokka kuuluu sen alueeseen yhtenä kylänä.

Tutulla shellillä tankkasin Varaderon tankin viimeistä pisaraa myöten täyteen, olinhan lähdössä ERÄMAAHAN, enkä ollut varma menoveden saatavuudesta.;)

Outo juttu näin etelän asukille, kun ajelee tuolla Lapin kulmilla, niin varustautuu ihan kuin liikaa. Ei osaa ajatella, että asuuhan sielläkin ihmisiä, jostainhan heidänkin pitää polttoaineensa saada. Valikoima ei ole suuren suuri, mutta ihan sopivilla etäisyyksillä näkyi kyläkauppoja, ja niiden yhteydessä bensapumppuja olevan. Tosin moottoripyörän tankki vaatii hieman enemmän tarkkuutta, tomintasäde ei kuitenkaan ole auton luokkaa, paitsi haaveilemassani BMW R1200 GS Advnturessa jonka tankkiin mahtuu huikeat 33 litraa.

MÄÄRÄNPÄÄSSÄ

Seututietä 967 Kelujärven ja Tanhuan kylien kautta huristelin viimein Lokkaan, tuohon monella tapaa kovia kokeneeseen kylään.

Nykytiedon mukaan kylässä asuu noin 100 asukasta, joten mitään vilskettä tuskin oli odotettavissa.

Padolle ja kylään kääntyvän tien risteyksessä oli pieni kioski, jossa nautin aluksi hyvät kahvit, sen kunniaksi, että olin tänne saapunut. Ystävällisen kioskinpitäjän ja toisen asiakkaan kanssa tarinoimme alusta saakka kuin vanhat tuttavat. Ilmiö, jota ei etelä-suomessa juuri tapaa, mutta pohjoisemmassa se on lähes käytäntö.

Sain tietoa kylästä, mutta Moskun kenttään ei olisi opastusta. Päätin jättää sen toiseen kertaan, ja siihen kunnes uusi tie valmistuisi, ja kylän kautta pääsisi lenkin takaisin nelostielle. Toisin sanoen sitten kun kasvan isoksi.

Kioskilta ajelin vajaan puoli kilometriä, ja saavuin tekoaltaan rannalle. Näkymät yli altaan, ja sen toisella puolella siintävät tunturit olivat upeat. Aurinkoinen ilma kruunasi kaiken, ja kamera sai kyytiä.

Kylä oli odotetusti pieni, joten kauaa ei tutustumiseen mennyt, päällisin puolin tietysti. Saisihan täällä kyllä ajan kulumaan, mutta kun reissuun pitäisi aina mahtua niin paljon, ja aika on rajoitettu, niin eihän se auta. Kello oli puoli viiden paikkeilla. Pakko jatkaa matkaa, muistona valokuvat kuitenkin mukana.

KUOSKUSSA

Lokan jäädessä taakse, alkoi mietityttämään missä seuraavan yön viettäisin. Ilta oli onneksi vielä nuori, oli aikaa suunnitella, ja ajaa. Savukosken Kuoskussa pysähdyin kuvaamaan partisaanien uhrien muistokiveä, aivan tien vieressä. Taas? Tosiaan, tänne Kuoskuunhan myös hyökättiin. Nimiä on paadessa seitsemän. Samoin on kirjattu toistakymmentä sodissa kaatunutta kyläläistä.

Tulee, niinkuin aina näitä katsellessa, sellainen katkeranhaikea olotila.

Ei ollut erikoisen reilua näiltä partisaaneilta, hyökätä siviilien kimppuun, tappaa suojattomia naisia, ja lapsia. Jälkeenpäin vielä häpeämättömästi väittää että on tuhottu sotilaskohteita, ja taisteltu sotilaita vastaan.

Mielestäni jokaisen pitäisi lukea eräs kirja, nimeltä ”Vaiettu sota” , kirjoittaja Veikko Erkkilä. Saattaisi tulla mieleen, kannattaako isien ja esi-isien verellä puolustamaa maata ihan helpolla myydä entisen perivihollisen nykyisillekään kansalaisille.

En liene oikeutettu olemaan katkera, enhän ole joutunut tuon jo eletyn ajan kurimukseen. Olen syntynyt yltäkylläisyyden ja rauhan aikana. Kuitenkaan en voi olla ajattelematta, miten vääryydellä maamme kimppuun hyökättiin, ja alueita riistettiin. Ihmisuhreista ja kärsimyksistä puhumattakaan.

YÖPUULLE

Kello raksutti niinkuin mummon pienen pirtin hämärässä, ja iltakuuden jälkeen alkoi tosiaan tehdä jo mieli huilaamaan, reilu kellonkierto oli kulunut siitä, kun viimeksi olin vatupassissa. Vajaan parinsadan kilometrin matka Kuusamoon, alkoi tosissaan tuntua työläältä, mutta perille kuitenkin tultiin. Aluksi ajattelin leirintäaluetta, ja siellä poikkesinkin, mutta alueella ei lainkaan ollut ruokamyyntiä, joten se ei sopinut minulle.Olin nälkäinen kuin susi.

Onneksi leirintäalueen omistaja oli omien sanojensa mukaan kahden firman loukussa, ja omisti myös keskustassa aamiaishotellin. Tähän hotelli Kuusankaan sitten majoituinkin, ja enpä suotta. Siisti huone, asiallinen hinta, ja suihku, aah. Lisäksi kadun toisella puolella ravintola, jonne oitis suihkussa käytyäni suksinkin täyttämään mahaa kunnon pihvillä. Kertakaikkiaan täydellinen onnistuminen majoituksessa.

Aamulla, sikeästi nukutun yön jälkeen, hotellissa aamiaisella oli emännän mukaan puuropakko. Heh, meikäläinen kun vatsavaivojen opettamana viimeinkin on pari viime vuotta aloittanut päivänsä puurolla, en asiasta suuremmin hätkähtänyt.

Emäntä vaikutti hämmästyneeltä, kun en alkanutkaan laittaa hanttiin, vaan ilmoitin puuron olevan juuri se jota ensimmäisenä kupuuni olisin muutenkin ahtanut. Kaikille aamiaiselle saapuneille ei tosin puuro kelvannut, mutta minä lusikoin kiltisti lautasen tyhjäksi. Sitten olikin aika jo jatkaa taivalta, ei Luoja laiskoja ruoki.

ITÄRAJAA SEURAILLEN

Alkavan päivän ohjelmaa olin hahmotellut kevyesti mielessäni, tarkoitus olisi tulla alaspäin itäpuolen maisemissa, ainakin Suomussalmen ja Kuhmon kautta. Oli lauantai, ja täysi päivä taas käytettävissä. Kiepautin lyhyen kierroksen Kuusamon keskustassa, nätti paikka, täällä viihtyisi pitempäänkin.

30 kilometrin päässä Kuusamosta erkanee itään tie 8421 Murtovaaraan. Sieltä ajelin tietä 843 Hossan ja Juntusrannan kautta aina Suomussalmen vanhalle kirkonkylälle. Mukavaa tietä, ei ruuhkia, poissa on kiireen tuntu. Rauhoittava vaikutus ihmiseen.

Suomussalmelta jatkoin Raatteen suuntaan ja ohikin, tietä 912, aina Ala-Vuokkiin, jossa paikallisesssa ”Super-Marketissa” päätin käydä kahvilla. Kylän äijät olivat kokoontuneet, ja muistelivat ilmeisesti eilistä päivää, että: ”kuinkas se kaikki oikein meni?”

Olemattomaan partaani hymyillen jatkoin mutkaista tietä, kunnes saavuin itsensä Kuhmon keskustaan.

KUHMOSTA ILOMANTSIIN

Kuhmon st1-asemalla tapasin länsirannikolta lähteneitä motoristeja. Vaihdettiin kuulumisia, ja vertailtiin kulkukalustoa.

Kuhmossa olisi paljonkin talvisodan aikaisia taistelupaikkoja, tällä kertaa päätin tutustua Jyrkänkosken maastoon. Taistelualue sijaitsee reilun 10 kilometriä keskustasta 75-tietä etelään, aivan tien vieressä. Alueella oli paljon nähtävää, tankkiesteistä korsuihin, mutta selosteen mukaan paikalla ei ollut käyty pieniä kahakoita suurempia taisteluja. Niitä oli ollut muutaman kilometrin päässä kaakossa, Hotakanvaarassa sitäkin enemmän.

Jyrkänkoskelta jatkoin alaspäin, ja käännyin tielle 524, joka välillä soratieksikin muuttuen johtaa Lieksaan. Tällä kertaa piti tankata mies ja kulkuneuvo, joten suunnittelin syöväni keskustassa Kotipizzaa samalla Seo-asemalla, kuin puolitoista vuotta aiemmin, hiihtolomalla perheen kanssa.

Surukseni oli kotipizza mennyt manan majoille, ainakin siltä asemalta, mutta ruokaa kuitenkin sain. En jaksanut alkaa nirsoilemaan, ja etsimään muuta paikkaa, sen verran maha murisi.

Kartasta katsoen Lieksasta johti mielenkiintoinen reitti Ilomantsiin tietä 522, joten sinne siis. Tällä tiellä oli myös runsaasti erilaisia sota-aiheisia muistomerkkejä, ja autenttisia taistelumaastoja. Kaikkiin ei kerta kaikkiaan ollut aikaa tutustua, joten vertavuotavin sydämin jatkoin vain matkaa. Joitain valokuvia sentään pysähdyin ottamaan.

ILTA EHTII

Ilomantsissa alkoi taas tuttu mietiskely, sillä päivä alkoi taas kallistua iltaan, enkä tiennyt mihin pääsisin majoittumaan. Päätin kuitenkin jatkaa pikkuteitä pitkin ainakin Värtsilään ja sieltä Tohmajärven kautta Kiteelle. Tulisivatpa nekin seudut nähtyä, enkä enempää oikeastaan pystyisikään, sillä itäisen rajan seurailemisen alemmaksi estää Pyhäjärvi. Plumps.!

Mutkatiestä otin kaiken nautinnon irti, kunnes Kiteellä sitten oli kiltisti palattava päiväjärjestykseen, ja siirryttävä kuutostielle. En enää jaksanut miettiä mitä kautta ajaisin, vaan ajattelin löytäväni majoituksen Ison tien varrelta. Näin jälkeenpäin ajatellen olisi pitänyt katsoa se majoitus juurikin sieltä Kiteeltä, ja jatkaa seuraavana päivänä tuorein voimin. Ei kuitenkaan silloin ”tullunna mieleen”

ETSIEN KÄY, LAPSONEN MAAN

6-Tien varrella on paljon majoituskapasiteettia. Lisäksi Imatran ja Lappeenrannan isot kaupungit. Pitkin matkaa poikkeilin siellä sun täällä, ja vieläpä tuollakin, mutta en löytänyt paikkaa mihin pääni kallistaa. Löytyi motelleja, leirintäalueita, hostelleja, olisipa tietysti ollut hotellejakin.

Oli kuitenkin jo myöhäinen lauantai-ilta, ja paikat olivat jo aika lailla varattuja. Joihinkin paikkoihin en viitsinyt edes poiketa, jos niitä mainostettiin itänaapurissa käytettävällä kielellä, tai niiden pihalla oli autorivi, joiden kansallistunnus osoitti niiden olevan ”isonpilkotuksen” itäpuolelta.

Kävin läpi varmaankin toistakymmentä paikkaa, välillä Kesälahti- Luumäki, eikä missään oikein natsannut. Kiukutti, kuin pientä oravaa. Olkoon turistirahat sitten kuinka hyödyllisiä hyvänsä, niin oman maan motoristin kuuluisi päästä omassa maassaan vaikeuksitta vatupassiin, toipumaan päivän rasituksista.Eihän tästä hyvänennähköön tule yhtään mitään!

Luumäellä sitten olisin saanutkin mökin, viimeisen, mutta respa oli ennättänyt juuri laskea kassan, ja olisin joutunut maksamaan läheiselle huolto-asemalle, ja suorittamaan muutenkin jotain epämääräisiä seremonioita, joihin en tuntenut enää illan tässä vaiheessa pienintäkään innostusta. Kipinä oli kertakaikkiaan kadonnut.

Tein pikaisen johtopäätöksen; kotiin on noin 300 kilometriä, ja kello on 22.00

Tahdon omaan sänkyyn ensi yöksi, joten: TAHDISSA MARS !!!

KOTIAPPÄIN

Hämärä alkoi syvetä pimeydeksi, kun aloitin päättäväisin mielin kotimatkani. Hieman ennen Uttia päätti vastaantuleva autoilija kääntyä sittenkin viimetingassa edestäni vasemmalle. Jarrutus, ja väistö vasemmalle tulivat selkäytimestä. Onneksi autoilija ei enää perunut käännöstään, muuten olisin tarttunut harppuun, tai tällä syntikuormalla työkalu kädessäni luultavasti olisi hiilihanko.

Vaikka tiesin etten sillä voittaisi mitään, tunteet olivat liian pinnasa. Käännyin ympäri, ja ajoin autoilijan sivutiellä kiinni, ja valoja vilkutellen sain hänet pysähtymään. Ikäpuolimies näkyi olevan, kiitin häntä hienosta liikkeestä, ja toivotin painumaan sinne, missä aurinko ei paista. Kohteliaisuus oli tässä puheenvuorossa hyvin löyhästi mukana.

Utissa oli pakko pysähtyä, tankkaamaan ja kahvittelemaan. Kahvin ääressä mietin äskeistä episodia, voi yhden kerran. Kuinka pienestä asiat voi liikenteessä ja muutenkin olla kiinni. Väärässä paikassa, väärään aikaan, sattumien summa, ja se kuuluisa ”jos”.

Täysin mahdollista on, että 10:n kilometrin päässä itse teen virheen, joka koituu jonkun toisen kohtaloksi. Mistä sen tietää.? Ei auta kokemus, eikä hyvät varusteet, jos niin on ollakseen. Sekunti riittää mullistamaan koko siihenastisen elämän, ja läheisten elämän myös.

Näitä miettien kului loppumatka kotiin, eikä tuntunut edes mitenkään pitkältä. Lopputulemaksi tästä kaikesta koohottamisesta kiteytyyy Tuntemattoman Sotilaan Mäkilän toteamus:

”Ei s`oo ihmises, s´on korkeemmas käres.”

-Haato