Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

PITKÄPERJANTAIN SS 1000 22-23.4.2011

KEVÄT- VIIMEINKIN

Pitkän ja kylmän talven jälkeen ei ajohaluista keväällä ollut puutetta. Kinokset tienvarsilla olivat vielä melkoisen korkeat, kun huhtikuun alussa hain pyörän talvisäilöstä. Malttamattomuutta lisäsi vielä se, että olin myöhään syksyllä vaihtanut, tai paremminkin päivittänyt ajokalustoa. Vuoden 2000 Varadero vaihtui vielä lokakuussa 5 vuotta tuoreempaan, jossa kaasarin sijasta on ruisku, ja vaihteita yksi enemmän, eli 6.

Ennen joulua asennettiin vielä Power-Commander ja LeoWincen vaimentimet, ja säädettiin pyörä penkissä, mutta ääninäyte oli ainut, jonka sain ilokseni niistä ennen kevättä. Se muheva saundi kaikuikin päässäni pitkin talvea.

MIELI PALAA TIEN PÄÄLLE

Kuten arvata saattaa, ei nurkkien kiertely kauaa kiinnosta, joten rautaperse-ajo heti keväällä oli selviö. Pääsiäisen pitkät vapaat olivat kuin luotu tarkoitukseen, ja kun anoppikin vielä oli tulossa kylään, oli kertakaikkiaan Pakko päästä tien päälle.

Ainoana varjopuolena olivat kevään kylmät yöt, mutta optimistisesti ajattelin niistä kyllä selvittävän. Jospa juuri sinä yönä ei pakkasta olisikaan.

Ajokaveriksi lähtisi luonnollisesti Jussi Lammilta,myös uutena ajokkinaan Suzuki DL 1000

REITTI

Kylmien öiden vaikutuksesta, ja koska kyseessä olisi myös uuden kaluston testaustilaisuus, tuli suunnitellusta reitistä varsin vinkerä, ettenpä sanoisi jopa hieman pöhkö. Tällä kertaa ei mentäisi pohjoiseen, vaan pysyttäisiin koko ajon ajan Jyväskylä-Varkaus- linjan alapuolella.

Hieman tylsää, ja hankalaakin, paljon kulmapisteitä ja pysähdyksiä. Reitti toi mieleen omaa häntäänsä takaa ajavan koiran. Hyötynä hullusta reitistä kuitenkin oli se, että kaukaisimmastakin pisteestä oli alle 500 kilsaa kotiin, jos kuitenkin tulisi äiteetä ikävä.

Mitään maisemallista elämystä ei tällä kertaa olisi tarjolla, tietkin olivat muutamaa pikku pätkää lukuunottamatta varsin tuttuja.

RIVAKASTI ALKUUN

Kello 06.00 aloitin minä Salon piihovilta ja Jussi Lammin seolta ajon. Tapaamispaikkana olisi Urjalassa, Pentinkulman seolla. Matkaa Urjalaan oli minulla 10 kilsaa vähemmän, ja suorempi reitti, joten ehdin reilun 10 minuuttia jo odotellakin ennen Jussin saapumista. Vaihdettiin kuulumiset, ja tankattiin ensimmäinen kulmapiste. Sitten alkoikin sataa.

ESTERIN TERVEISET

Suuria kylmiä pisaroita napsahteli visiiriin, matkallamme Huittisten kautta Poriin. Lämpötila oli niukanlaisesti yli viiden plusasteen, joten mitenkään erityisen sydämmellinen ei tämä pätkä ollut.

Toki, koska Rukka piti veden ulkopuolella, ja itselläni lisäksi sähkölämmitteinen takki ja hanskat, joista toinen ei kylläkään lämmennyt, en kehtaa niin hirveästi valittaakkaan. Poriin saapuessamme onneksi sade loppui, ja näkyi jopa aurinko, joka kirkasti samalla myös mielialamme. Tankkaus Tiilimäen nesteellä oli tällä kertaa läntisin kulmapisteemme.

KOHTI ITÄÄ

Seuraavaksi ajettiinkin Suomi ”poikki”, eli Tampere- Jyväskylä- Varkaus- Kitee. Tankkaukset Orituvalla ja Vaajakoskella, ilma oli paranemaan päin, mutta Varkaudessa vielä oli tie paikoin märkää. Olin hieman huolissani, jos tie ei kuivaisikaan iltaan mennessä, ja mahdollinen tuleva yöpakkanen tekisi meistä luistelukoululaisia vasten tahtoamme. Kuitenkin mukava mutkaretti Varkaus- Rantasalmi-Savonlinna- Kitee sai ajatukset muualle. Kiteellä paistoikin taas aurinko, ja tie oli kuiva kuin beduiinin töppönen. Olimme itäisimmässä kulmapisteessämme.

Kaikki oli mennyt muuten mukavasti, mutta hiukan harmittelin kollouttani, kun Savonlinnan liikennevaloissa piti asiaa toimittaessani ajaa sivulaukut yhteen. Mitään vahinkoa ei tullut, mutta sain huomata kuinka helposti unohtuu pyörän leveys, silloin kun siinä on laukut kiinni.

KUUTOSTIEN KUTSU

Suorinta tietä Lappeenrantaan oli meidän suoriuduttava, ja valtatie 6 oli siinä oivallinen apuväline. Elämykset loistivat poissaolollaan, jos ei lasketa sitä, että Imatran kulmilla emme saaneet ratsaavilta poliiseilta sakkoja, koska emme ajaneet ylinopeutta. Lappeenrannassa poikkesimme Hesburgeriin, ja päivän lämmin ateria kuitattiin ruishampurilaisella, jota kesti odottaa tuskallisen kauan. En kyllä ymmärrä, miksi näitä sanotaan PIKAruokaloiksi. Noh, maailma on erilainen rautaperse-ajajan silmin.

KANGASNIEMELLE JA SIELTÄ LAHTEEN

Lappeenrannasta Mikkelin kautta Kangasniemelle oli viimeinen pätkä jonka vielä pystyi ajamaan aurinkolasit päässä. Sieltä lähdettyämme alkoi pian hämärtää oikein tosissaan, ja Lahteen saavuttuamme oli jo melkein täysin pimeää. Kello oli 22.24 ja viimeinen rutistus oli edessä. Olin jo Kangasniemellä yrittänyt kytkeä taas sähköt takkiin, mutta sepäs ei onnistunutkaan. Epäilin sulakkeen palaneen, mutta en kehdannut jäädä ropaamaan, päätin kestää, koska Jussillakaan ei sähkölämpöjä ollut.

Lahdessa sitten perinteisesti heitinkin fleeceasua niskaan kiitettävällä ripeydellä,nyt oli vaatteista kaikki pelissä, ja yöstä tulisi kylmä.

YÖN SYLISSÄ

Uudet nightbreaker-polttimot saivat näyttää kyntensä Varaderon keulalla, kun pyyhälsimme kohti Luumäen pitkää shelliä, yön pimeydessä. Ei hullumpi valoteho, vaikka ei lisä koskaan pahaa tekisi, aina kelpaisi lisäluxit.

Pitkän shellin jälkeen tie 384 Virolahdelle oli jo tosi mutkareitti ja pimeässä jänskä kuin mikä. Lämpökään ei tehnyt kiusaa, ja nollassa oltiin kun saavuimme Vaalimaalle teboil-rajahoviin kulmatankkaukselle. Kelmeän näköistä oli, ei tehnyt mieli poiketa tuvassa, tiedä olisivatko pyörät enää olleet tallella takaisin tullessa, joten nopea korttitankkaus oli valttia.

PALELU ALKAA

Pitkät olivat jonot itäisen naapurimaamme suuntaan meneviä rekkoja tienvierissä. Jokin outo tuoksu leijaili ilmassa. Minusta se vaikutti naapurin rekkasetien tupakan hajulta, Jussin mielestä haju tuli asbestijarrupaloista, kun asiasta myöhemmin pamiloimme. Piru tietäköön.

Ajatukset kuitenkin alkoivat kääntyä vallitseviin olosuhteisiin, jotka olivat lipsahtaneet nyt sitten sinne pelättyjen miinusasteiden puolelle. Kainalohikeä ei enää tarvinnut pelätä, nyt otettiin miehestä mittaa. Pienet voimisteluliikkeet ja lihasjumppa auttoivat, mutta Porvooseen saapuminen ei silti tapahtunut ollenkaan liian pian. ”Kuumaa kahvia, kiitos. Tietenkin koko ämpärillinen!”

JOKA LEIKKIIN RYHTYY...

Noin 120 kilometriä -2 asteen pakkasessa moottoripyörällä ei varsinaisesti ole sitä mitä lähdimme tästä ajosta hakemaan, mutta näin jälkikäteen matka Porvoosta Hämeenlinnaan oli kuitenkin unohtumaton. Olin suunnitellut matkan hieman niukahkoksi, ja tarkoitus oli, että jos haluja ja aikaa riittää, voidaan varmuuden vuoksi ajaa vielä moottoritietä vaikka Toijalaan.

Mainitsin Jussille ABC-tiiriön pihalla tästä ihanasta bonusmahdollisuudesta, aikaa olisi vielä melkein 2 tuntia. Haluja ei jostain syystä ollut,sen enempää kaverilla kuin itsellänikään, joten:

”Arvoisia matkustajia pyydetään nousemaan ajoneuvosta, ja suorittamaan lopputankkaus. Sikäli jos heistä vielä siihen on.”

No, tottakai meistä oli siihen. Näissä suorituksissa tuskin kukaan on niin puuruuveilla tehty, että henkensä ja terveytensä uhalla ajaa itsensä ihan piippuun. Kyllä itsesuojeluvaiston pitää toimia.

Kyllähän me paleltiin, sitä en taida kiistää, mutta terve armeijan käynyt mies/nainen tietää mitä paleleva ihminen kestää, ja miten pitkälle kukin voi omalla kohdallaan asioita jatkaa. Ja miten pitkälle ei...

Joten lopputankkaus ABC-tiiriöllä kello 04.09 oli tosiasia. Pitkäperjantain ajomme oli päättynyt.

Kotiin tosin olisi vielä reilut 100 kilsaa... ;)

Haato